Hauskuuksia horisontissa – juhlimme kesäpäivää merellä ja kattojen yllä

Kulttuuri
26.6.2024
Hauskuuksia horisontissa – juhlimme kesäpäivää merellä ja kattojen yllä

Hiio-hoi, perinteinen kesäpäivämme oli tällä kertaa täynnä purjelaivameininkiä ja saunomista!

Takuuvarma lomakauden lähestymisen ja kesän merkki on meidän kesäpäivä, jota yleensä vietämme aina kesäkuun puolivälissä. Tällä kertaa astuimme laivaan, eikä mihin tahansa purkkiin vaan vuonna 1948 rakennettuun purjelaiva Svanhildiin. Johan oli komea ja kunnioitusta herättävä paatti!

Ennen laivaan astumista kokoonnuimme koko porukalla Halkolaiturille, jossa laivan kapteeni Teemu kävi läpi turvallisuuteen liittyviä ohjeistuksia. Laivan miehistö koostui viidestä henkilöstä, joten meidän apuamme tarvittiin muun muassa purjeiden nostamisessa sekä laskemisessa. Innokkaiden apulaisten voimin kaikki purjeet saatiin nostettua ja lähdimme seilaamaan kohti väljempiä vesiä. 

Uimista ja herkullista ruokaa keskellä ulappaa

Puolilta päivin aurinko tuli esiin, mutta tuulta ei ollut juurikaan, joten etenimme hiljakseltaan Suomenlinnan länsipuolelta kohti Isosaarta. Merimiestouhujen lisäksi toimarimme Mikko piti puheen ja palkitsimme työntekijöitämme, joilla oli tullut meillä työhistoriaa täyteen kolme vuotta tai jopa kunniakkaat kymmenen vuotta (jee!). Elokuussa aloittava uusi Chief Commercial Officerimme, Jarkko, oli myös uskaltautunut astua laivaan kanssamme, ja hän pääsi myös ääneen kertomalla työhistoriastaan ja harrastuksistaan.

Laivan henkilöstöön kuului kokki, jolla oli grilli kuumana jo ennen kuin irtaannuimme laiturista. Tuuleton ja aurinkoinen sää mahdollisti sen, että saimme lounastaa keskellä ulappaa eikä tarvinnut astua maihin syömään. Grillibuffan antimiin kuului muun muassa maukasta lohta, viljapossun kylkeä ja marinoitua tofua. Jälkkäriksi nautiskelimme laivakokin chili-suklaatorttua vadelmakastikkeella, nam!

Lounaan jälkeen laskimme purjeet ja ankkuroiduimme Santahaminan ja Kuninkaansaaren väliin uimatauolle. Purjelaivasta löytyi tietysti myös sauna, joka oli lämmitetty valmiiksi innokkaille uimareille. Laivan reunalta sai hypätä turvallisesti mereen, sillä syvyyttä oli seitsemän metriä. Jännitystä hyppäämiseen sai halutessaan köyden avulla, jonka keinoin sai flengata itsensä mereen. Tarjolla oli myös laivan mastoon kiipeämistä, jonne muutama huimapää kiipesikin maisemia ihastelemaan, totta kai turvavaljaat päällä.

Jatkoille kattoterassille Helsingin kattojen ylle  

Purjelaiva saapui takaisin Halkolaiturille iltapäivällä, josta lähdimme porukalla Katajanokan Roof Top Terrace & Loungeen jatkoille. Tila, joka koostui kahdesta avoterassialueesta ja saunaosastosta poreammeen kera, oli varattu meidän käyttöömme koko loppupäiväksi. Kattoterassilta oli näkymät Suomenlinnan suuntaan merelle, joten merellinen teema jatkui vielä maissakin.

DJ Luoto soitti vinyyleillä terassille sopivaa housemusiikkia ja Cecilia’s Pizzan Jesper piti huolta, ettei nälkä pääse yllättämään. Herkullisia pizzoja oli tarjolla koko illan ajan ja sauna oli kuumana useamman tunnin. Kattoterassilta löytyvä poreamme oli illan aikana kovassa käytössä. Mikäs sen parempaa kuin viettää aurinkoista kesäpäivää ja -iltaa työkamujen kanssa! 💜

Annukka
People Partner
Jaa artikkeli
not a link