Blogi ja uutiset

Takaisin
12.10.2020

Sisukkaan koodin juhlaa

Tiesitkö, että suomalaisen ohjelmistoalan osaamista juhlistetaan vuosittain? Tänään maanantaina 12. lokakuuta vietetään suomalaisen koodin päivää, jonka takana on Koodia Suomesta ry. Päivä on osa EU:n koodausviikkoa, jolla pyritään luomaan osallistava ja innostava tapa koodauksen sekä digilukutaidon edistämiseen. Tänä vuonna viikkoa vietetään 10.–25. lokakuuta.

Juhlapäivän ja -viikon kunniaksi muutama koodarimme kuvailee suhdettaan ohjelmistokehitykseen ja kertoo, mitä kaikkea koodaaminen voikaan merkitä.

Koodaaminen on ongelmanratkaisua

Koodaamisessa on kyse ennen kaikkea jatkuvasta ongelmanratkaisusta. Ongelmien ratkominen on pitkä prosessi, jonka aikana fiilikset vaihtelevat. Suurten kiinnostusten hetkien lisäksi koetaan myös turhautumista. Kun vaikea ongelma sitten ratkeaa ja lopputulos on toimiva, huomaa kovan työn olleen kaiken vaivan arvoista. Ratkaisujen löytäminen on ehdottomasti yksi ohjelmoinnin palkitsevimmista ja parhaista puolista.

Merkityksellistä työtä ja vapaa-ajan puhdetta

Koodaaminen on paljon muutakin kuin hankalien pulmien setvimistä. Ohjelmointi on muun muassa väline asioiden toteuttamiseen ja luovuuden ilmaisuun. Koodaamisen tuoma merkityksellisyys on myös tärkeä yksityiskohta. Merkityksellisyys ilmenee esimerkiksi silloin, kun näkee käyttäjän hyötyvän ja nauttivan työn lopputuloksesta. Koodaaminen on monelle funidatalaiselle työn lisäksi iloa tuova vapaa-ajan viihdyke.

Tie haasteiden ylittämiseen

Yksi koodauksen suurimmista haasteista on hyppy uuteen ja tuntemattomaan. Esimerkiksi siirtyminen vanhasta Angularista uuteen, kokonaan uuden järjestelmän rakentaminen ja uuden teknologian sisäistäminen työpaikkaa vaihtaessa ovat jääneet funidatalaisten mieliin. Haasteissa on kuitenkin aina mahdollisuus uuden oppimiseen ja itsensä ylittämiseen. Vaikeat asiat oppii parhaiten tekemällä ja kollegoiden tukemana.

Monipuoliset tehtävät viehättävät

Millaista ohjelmointi on sitten juuri Funidatalla? Meillä korostuu työn monipuolisuus ja yhteistyön toimivuus. Suuren kansallisen järjestelmän rakentamiseen sisältyy valtavasti erilaisia tehtäviä ja yksityiskohtia, jolloin työ säilyy mielenkiintoisena. Puhallamme yhteen hiileen ja lämmin työilmapiirimme tekee yhteistyöstä miellyttävää. Yhden koodarimme kommentti tiivistää kaiken oleellisen: koodaaminen Funidatalla on mahtavaa!

Kiitos sisukkaille koodareillemme ja koko tekniselle tiimille. Funidata toivottaa kaikille hyvää suomalaisen koodin päivää ja EU:n koodausviikkoa!

Tutustu suomalaisen koodin päivään ja EU:n koodausviikkoon.