Blogi ja uutiset

Takaisin
9.4.2020

Ketterää kehitystä, joustavaa palvelua

Kun Sisu kasvaa ja kehittyy, ja asiakkaamme siirtyvät käyttämään sen toimintoja yhä laajemmin, laajenee myös Funidatan tarjoama palvelupaketti. Olemme vuosien mittaan rakentaneet Sisun kehittämisen kylkeen monimuotoisen palvelun, jota uudistamme aina tarpeen tullen, ketterästi, asiakkaidemme toiveita kuunnellen.

Ensimmäisinä tukitoimintoina vuosina 2016–17 avasimme asiakaspalvelun sähköpostin ja aloitimme kuukausidemot sekä integraatiokyselytunnit. Nämä kaikki ovat kulkeneet mukanamme tähän päivään asti, mutta esimerkiksi kuukausidemoissa näytetään nykyisin mahdollisuuksien mukaan myös käyttöliittymäsuunnittelijoiden piirtämiä käyttöliittymäkuvia. Näin asiakkaamme voivat kommentoida toiminnallisuuksia jo ennen niiden koodaamista järjestelmään.

Kun koodaustyö on tehty ja Sisusta ollaan julkaisemassa uutta versiota, esittelemme tulevan version uudet toiminnallisuudet ja parannukset. Myös asiakkaamme osallistuvat versiotestaukseen meidän tekemiemme hyväksymistestien avulla. Testausajan päätyttyä järjestämme testauksen lopetuspalaverin, jossa käymme läpi asiakkaidemme kanssa heidän tekemänsä huomiot.

Vuosien mittaan myös kuukausittaista projektipäälliköiden kanssa järjestettävää tapaamista on uudistettu. Kokous on jo vuoden verran järjestetty livenä meillä Hiomotiellä. Yhden pöydän ääressä käydyt keskustelut ovatkin olleet hedelmällisiä. Tämän lisäksi tapaamme asiakkaitamme myös yliopistokohtaisissa ohjausryhmissä sekä kaikki asiakasyliopistot kattavassa asiakasohjausryhmässä, joissa tarkastellaan käyttöönottoja suuremmassa perspektiivissä.

Asiakkaamme ovat toivoneet meiltä ohjevideoita sekä prosessikaavioita järjestelmän nykytilasta, ja aloimmekin tekemään niitä syksyllä 2019. Ensimmäiset videot ja prosessikaaviot on jo julkaistu ja lisää on tulossa! Toki meiltä löytyy myös Sisun tavoitetilaa kuvaavat prosessikaaviot ja kirjalliset käyttöohjeet. Kaikki prosessikaaviot löytyvät asiakkaillemme suunnatusta extranetistä.

Parhaillaan olemme valmistautumassa Sisun laajoihin käyttöönottoihin. Kasvatimme asiantuntijatiimiämme ja lisäsimme asiakaspalvelumme resursseja, jotta voimme vastata paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Käyttöönottojen kasvaessa ja Sisun kehittyessä myös asiakkaidemme tilanteet ovat yhä yksilöllisempiä ja kysymykset yhä monitahoisempia, ja niiden ratkomiseen tarvitaan usein monen ihmisen osaamista ja työpanosta. Asiakaspalvelumme on jatkossa myös aiempaa monipuolisempaa, kun kullekin asiakasyliopistollemme avataan tarvittaessa oma Slack-kanava akuutteja kysymyksiä varten. Jyväskylän käyttöönotossa Slack on jo ollut mukana, ja saanut suuren suosion.

Sekä Sisun että asiakaspalvelumme kehitystyö jatkuu. Onnistumme, kun asiakkaamme onnistuvat!