Blogi ja uutiset

Takaisin
11.1.2022

PO:n matkassa: Eeva ja Sisun liitännäispalveluiden salat

PO:n matkassa on blogisarja, jossa tuoteomistajamme (PO:t eli Product Ownerit) kertovat itsestään, työstään ja tuotteidemme kehityksestä ja ominaisuuksista. Aiemmissa teksteissä olemme tutustuneet kahta kehitystiimiä vetävään Katjaan, ohjeiden ja hyväksyntätestauksen asiantuntijaan Juuliin ja tietomallitaituriin Inkaan. Tällä kertaa tapaamme Sisun liitännäispalveluita luotsaavan Eevan, joka on omien sanojensa mukaan myös Sisun esihistoriallinen PO.

Moi, Eeva! Kerro hieman itsestäsi ja roolistasi Funidatalla.

Olen ollut Funidatalla tuoteomistajana hankeajoista lähtien ja tehnyt asioita, jotka ovat kulloinkin olleet tarpeellisia. Nykyään olen Sisun liitännäispalveluiden tuoteomistaja. Funidatalla olen se, joka avaa suunsa, kysyy ja ihmettelee, jos kukaan muu ei kehtaa tai uskalla. Vaihteleva työnkuvani sisältää kaikenlaista vanhojen järjestelmien tietokantojen kaivelemisen ja asiakastilaisuuksien vetämisen väliltä. Olen kahden lapsen äiti, mikä näin huppariaikuisena kuulostaa melko vanhalta. Onneksi tilannetta tasoittaa se, että olen henkinen pikku Myy ja ikuinen ponityttö.

Miten olet löytänyt tiesi opintotietojärjestelmien maailmaan ja Funidatan remmiin?

Olen valmistunut Helsingin yliopistosta matematiikan ja tietotekniikan opettajaksi, ja myöhemmin työskentelin samassa yliopistossa hallinnollisissa ja opetustehtävissä. Lopulta ajauduin opiskelijarekisteriin Oodin pääkäyttäjäksi. Ilmeisesti avasin suuni oikeissa paikoissa ja oikeilla tavoilla, koska pian löysin itseni OTM-hankkeesta kertomasta, millainen unelmien opintotietojärjestelmästä pitäisi tulla. Lopulta hanke yhtiöitettiin, ja minut siirrettiin Funidatan työntekijäksi. Opintotietojärjestelmästä alkoi puolestaan muodostua Sisu.

Opintohallinnon taustan lisäksi olen hyötynyt tietojenkäsittelytieteen opinnoista, vaikka en olekaan koodari eikä minusta sellaista tule. Opinnot ovat kuitenkin antaneet erilaista tulokulmaa työhöni, sillä jonkinlainen ymmärrys teknisemmistä asioista on avuksi monessa kohtaa.

Palataan tähän päivään. Millainen on nykyinen työnkuvasi?

Palatessani töihin kuopuksen jälkeen sain luotsattavakseni HDM-tiimin, joka kehittää Sisun liitännäispalveluita ja tekee datamigraatioita. Tiimin nimi ei ole aivan linjassa Funidatan muiden kehitystiimien kanssa, mutta toteemieläimemme on kuitenkin mäyrä, joka istuu muiden metsäneläinten joukkoon. Perinteisen tuoteomistajan tehtävien lisäksi toimin tiimissämme myös hieman Scrum master -henkisessä roolissa. Tiimimme tekee tiivistä yhteistyötä ja ratkomme ongelmia yhdessä.

Entiseen verrattuna uutta nykyisessä työnkuvassani on luonnollisesti se, että tuotteita ja koordinoitavaa on enemmän. Toisaalta työ muistuttaa alkuaikojen Sisu-hommia siinä mielessä, että tuotteiden ympärille ei ole vielä muodostunut yhtä hienostuneita tukitoimintoja kuin Sisulle on. Tuoteomistajana vastaan laajemmin HDM-tiimin tuotteisiin liittyvistä asioista kuin Sisun kohdalla enää tarvitsee.

blogi tuoteomistaja Eeva Eeva luotsaa HDM-tiimiä, joka kehittää Sisun liitännäispalveluita ja tekee datamigraatioita.

Go HDM-tiimi, hienoa työtä! Millaisia palveluita tiimi kehittää?

Kehitämme Harri- ja UniHow-palveluita. Harrin kohdalla on ollut mahtavaa päästä suunnittelemaan jälleen jotain ihan uutta. Harri, jossa hallitaan korkeakouluharjoitteluja ja harjoittelutukia, on antanut mahdollisuuden visioida sitä, miten järjestelmästä saataisiin yhdessä Sisun kanssa mahdollisimman paljon irti. Sormet suorastaan syyhyävät, että pääsemme rakentamaan ainutlaatuisen hyvää laajennusta Sisuun!

Palaute- ja reflektiojärjestelmä UniHow on mielenkiintoinen tuote taustani puolesta. Yliopistopedagogiikan tutkimukseen pohjautuvat kysymykset ja palautevastaukset ovat mielestäni merkittävä lisä perinteiseen palautteeseen. Opiskelijaa tuetaan opiskelussa ja oman tekemisen kehittämisessä. Samalla koulutusohjelma saa tietoa siitä, miten opiskelijoilla menee ja millaista tukea he mahdollisesti tarvitsisivat. Tiimimme saattaa UniHow’ta tällä hetkellä siihen kuntoon, että Funidata voisi tarjota sitä asiakkailleen samanlaisena SaaS-palveluna kuin Sisuakin. Kehitystyötä tehdään vahvassa yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa.

HDM-tiimi huolehtii myös datamigraatioista. Mitä tiimille kuuluu migraatioiden saralla?

Tällä hetkellä Hankenin Oodi-Sisu -migraatioiden tekeminen on tiimin tärkeintä hommaa. Migraation osalta käynnissä onkin tällä hetkellä melkoinen loppukiri! Oodin tietokannan kaiveleminen ja WinOodin näkeminen on ollut suorastaan nostalgista. On myös ollut ihana huomata, että Sisu on kehittynyt sellaiseksi tuotteeksi, jossa pystymme aidosti tarjoamaan vastaukset asiakkaiden kysymyksiin emmekä ainoastaan tulevaisuuden suunnitelmia. Tämä lämmittää esihistoriallisen Sisu-tuoteomistajan mieltä.

Hankenin kanssa on ollut todella mukava työskennellä, ja kaikki on sujunut hyvin etätöistä huolimatta. Migraatioprojekti on iso osa käyttöönottoa, koska samalla tulee käytyä läpi vanhat toimintatavat ja mietittyä yhdessä, miten asioiden halutaan olevan ja toimivan Sisussa. Oma taustani Oodin parissa ja Sisu-kehityksessä antaa mahdollisuuden tukea migraatiossa laajemmin kuin vain teknisesti datan siirrossa. Kyse on kuitenkin usein myös siitä, miten asioita tehdään, eikä ainoastaan järjestelmässä olevasta datasta.

Miten kuvailisit kuluneita vuosia Funidatalla?

Funidata on ollut aivan mahtava työnantaja. Kaksi kertaa vanhempainvapailla olleena kiitän Funidataa siitä, että töihin paluu on järjestynyt joustavasti osa-aikaisella työajalla ja työnkuvat on räätälöity sopiviksi. Funidata on myös tarjonnut mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä ammatillisesti. Vuosien varrella vastuuta on tullut lisää, ja lisähaastetta on tarjolla, mikäli sitä alkaisi kaipaamaan. Viihdyn vaihtelevissa työtehtävissäni mainiosti. Vaikka hommat ovat ajoittain haasteellisia, Funidata-perheestä löytyy aina joku, joka osaa auttaa tai vähintään kannustaa, mikä auttaa jaksamaan.

Ihana kuulla! Otetaan vielä perinteinen lopetuskysymys: miten tyhjennät mielesi työasioista?

Kotona 2- ja 4-vuotiaat pojat pitävät todellakin huolen siitä, että työasiat unohtuvat, kun suljen läppärin. Lisäksi kuulun Funidatan ponikerhoon (joka on teknisesti ottaen kyllä vielä perustamatta, mutta henkisesti ollut olemassa jo vuosia), ja viimeisetkin työhöyryt haihtuvat, kun pääsen hevosen selkään!