Takana on pitkä ja kuuma kesä ja Funidatan neljän viikon kehitystauko. Tauosta puhuminen tosin on tässä kohdassa liioittelua, sillä Hiomotiellä oli koko kesän kehittäjiä paikalla, ja valmista toiminnallisuutta tuli Sisuun enemmän kuin yhtenäkään kesänä tätä aikaisemmin. Kesämarsu valmistui ajallaan, ja sen iloisesta ääntelystä voi päätellä, että se on tyytyväinen saamaansa sisältöön.

Kesämarsu-version myötä opiskelijoiden käyttämä opintojen haku sekä näyttää uudenlaiselta että sisältää uusia toiminnallisuuksia. Rajaustekijöitä on lisätty, ja nyt järjestelmästä on mahdollista hakea vaikkapa englanninkielisiä perusopintoja, joista järjestetään opetusta syksyn 2018 toisessa periodissa.

Hyväksilukuihin on saatu hakujen käsittelyosiot valmiiksi, eli sekä korvaavuuksien että sisällyttämisten koko prosessin voi nyt hoitaa Sisussa ja viestit tapahtumista lähtevät eteenpäin. Syksyllä on siis mahdollista hakea korvaavuuksia opintoihin ja viedä päätöstiedot perusteluineen Sisuun. Tiedot hakemuksista saapuvat virkailijoille, ja opiskelija saa tiedon päätöksestä omaan käyttöliittymäänsä.

Opiskelijat voivat myös hakea Sisussa oikeutta henkilökohtaiseen suoritukseen, eli opintosuoritusta, joka ei viittaa mihinkään Sisun opintojaksoon tai opintokokonaisuuteen. Kun opiskelija on tehnyt sovitun opintosuorituksen, voidaan hänelle kirjata henkilökohtainen opintosuoritus, ja opiskelija voi liittää sen osaksi valittua tutkinto-ohjelmaa.

Hallintopuolelle opiskelijahakuun on saatu lisää rajaustekijöitä. Nyt opiskelijoita voi hakea mm. koulutus-, organisaatio- tai läsnäolotietojen perusteella, ja kun haluttu opiskelijajoukko on saatu, voidaan tämä lisätä olemassa olevaan ryhmään.

Opintokokonaisuuksien arviointi saatettiin myös kesätauolla valmiiksi, ja nyt opiskelijat voivat hakea opintokokonaisuuksien haussa kokonaisuusmerkintää, ja hakemus voidaan ratkaista hallinnossa. Sekä hakemuksista että päätöksistä lähtevät viestit ja päätökset tallentuvat Sisuun mahdollista myöhempää tarvetta varten.

Asiakkaille Kesämarsu asennetaan testattavaksi tänään keskiviikkona, ja me suuntaamme katseemme kohti Piisami-versiota, jonka on määrä valmistua lokakuun alkupuolella. Ihanan pitkän kuuman kesän jälkeen aloitamme siis syksyn työt täydellä voimalla. Mainiota elokuuta kaikille ja työniloa!