Piisami, tuo Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva suurikokoinen ja pitkähäntäinen myyrälaji, on tämän syksyinen ystävämme. Halutessaan piisamista voisi käyttää myös nimityksiä vesirotta ja myskirotta. Se on Suomen suurin myyrä, ja se viihtyy matalissa ja reheväkasvisissa järvissä, hitaasti virtaavissa pienvesistöissä ja rämeillä. Ja Funidatassa Piisamiksi kutsutaan lokakuista versiota, jossa saadaankin sitten paljon kaikenlaista uutta.

Kyllä se niin on, että MVP-aika on lähestymässä loppuaan ja Sisu 1.0 alkaa häämöttää tunnelin päässä. Piisami pitää sisällään tutkinnon valmistumiseen liittyviä toiminnallisuuksia.

Lyhykäisyydessään sanottuna opiskelija voi hakea valmistumista ja hallinto voi hyväksyä hakemuksen sekä koostaa tutkinnon. Ja tutkintoon liittyviä pätevyyksiä on työstetty, niitä voi jo kirjata järjestelmään. Nyt sitten alkaa tältä osin olla homma pikkuhiljaa purkissa. Nyt voi Sisussa kirjata opintojaksosuorituksia, koostaa kokonaisuuksia ja Piisamissa vielä tutkintojakin. Pitkälle on tultu!

Opiskelijan perustietojen kansainvälisyysnäkökulmaa on edesautettu sekä osoitteissa että nimitiedoissa. Erilaiset osoitteet tai nimet on nyt Sisun mielestä ihan ok. Turvakieltoon liittyvää problematiikkaa on työstetty ja siihen liittyvät tarpeet on nyt ratkottu Sisuun. Myös salaisten tietojen vaatimukset ja tietojen luovutusehdot on mietitty, mutta niihin liittyvä koodaus siirtyy nyt näillä näkymin Majavaan, mutta tulossa on.

Opiskeluoikeuteen on tulossa nyt lukuvuosi-ilmoittautumiseen liittyviä toiminnallisuuksia. Korkeakoulukohtaiset ilmoittautumisajat voi syöttää Sisuun ja ilmoittautumisajan jälkeen Sisu päivittää ilmoittautumisen laiminlyöneille oikean tilan opiskeluoikeuteen. Ja Oilin yhteyttä Sisuun on mietitty oikein huolella. Siitä valmistuu Poc (Proof of Concept) toteutus, jossa on ratkottu sitä, miten Oilista tulevat tiedot saadaan Sisuun halutulla tavalla.

Ja kaiken tämän keskellä uusia toiminnallisuuksia on kaunisteltu käyttöliittymään silmää miellyttäväksi.

Tästä me sitten jatkamme kohti tosi isoa jyrsijää, Majavaa. Se on iso!